keskiviikko 20. elokuuta 2008

Askartelutarvikkeita

Hei pitkästä aikaa! Kesäloman jälkeen töihin palaaminen onkin ollut melko raskasta. Aikaani on vienyt töiden lisäksi myös muut harrastukset, nimittäin vapaaehtoinen meripelastustoiminta. Tiesinkin kyllä tätä blogia aloitellessani, etten tule olemaan ihan yhtä ahkera kuin te muut, kun taidotkaan eivät vielä niin huimat ole :) Tämä on vielä niin opettelua, että teen rauhassa harjoittelukappaleita enkä laita ihan kaikkia tänne näkyville.

Mutta voi että on ollut ihana katsella teidän teoksia! Ja hitsit millä tahdilla niitä tulee! Seuraan blogeja rss-feedinä Google Readerin kautta, mulla on askartelublogit-kansiossa 30 blogia ja päivittäin tulee vähintään 10 merkintää
!

Vaikka varsinaista askartelua en niin ole tehnytkään, niin olen kartuttanut tarvikevarastoa ja myös järjes
tellyt vanhoja tavaroita. Kun monet ovat blogeissa kyselleet askartelutavaroiden säilytys, niin tässä joitakin kuvia siitä miten olen itse omani saanut pienissä tiloissa pysymään edes jotenkin järjestyksessä :)

Leimakuvat mulla on valokuvakansiossa, vinkin löysin jonkun blogista, en kyllä muista enää että kenen, mutta kiitos anyways :)



Kaikki tarrat ja vastaavat mulla on mapissa muovitaskuissa


Ja kaikki paperit suurinpiirtein väreittäin järjestettynä toisessa mapissa myös muovitaskuissa



Leimojen järjestely on vielä kesken, niitä on niin vähän että ovat pysyneet ihan hyvin järjestyksessä. Aakkosleimoille ajattelin hankkia sellaisen "ruuvilaatikon" ja sitten isommat unmounted-leimasimet säilynee CD-koteloissa. Ovat nyt toistaiseksi kansiossa muovitaskuissa.

Mitä kaikkea sitten noihin kansioihin on laitettu.. niin ensinnäkin ostin Tintiltä ihanan setin papereita. Toisekseen sain aivan älyttömän paljon ihania leimakuvia Tanjalta. Kolmanneksi ostin Finnstamperilta kaikkea pientä kivaa (leimasimia, säiliökyniä, pahvikuvioita, kukkia), jotka tosin unohtui kuvata. Neljänneksi ostin uuden Magnolia-leimasimen "Poika aidalla" huuto.netistä. Ja sitten vielä viidenneksi ostin tänään Tiimarista nämä herkut:



Eiköhän näistä taas pikkuhiljaa ala jotain syntymään :) Tuossa on työn alla parikin korttia ja olen väritellyt leimakuvia. Tykkään hulluna noista ProMarkereista, ne on kyllä mun juttu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti